maanantai 29. huhtikuuta 2013

Katselmus 2013

Lauantaina koitti sitten pitkään odotettu Katselmus Helsingin Vinttikoirakeskuksessa. Seuraavana ote PLS:n nettisivuilta lisäinfoksi niille, jotka miettivät että mikä ihme se Katselmus oikein on ;)

PLS ry järjestää vuosittain, yleensä kevättalvella tai keväällä suuren Katselmuksen, joka kokoaa yhteen paimensukuisia lapinkoiria ympäri Suomen.
 
Katselmuksen tarkoitus on saada käsitys paimensukuisen lapinkoiran kannasta. Se ei ole näyttely, vaan nimenomaan katselmus.
 
Katselmus-tuomarit eivät ole Kennelliiton virallisia ulkomuototuomareita. He ovat perehtyneet
paimensukuisen lapinkoiran historiaan ja ideaan kannan säilyttämisestä monimuotoisena. He antavat jokaisesta koirasta kirjallisen arvostelun, jossa kiinnitetään erityisesti huomiota luonteeseen ja liikkeisiin. Tuomarit valitsevat koirien joukosta joka luokassa viisi suosikkiaan, jotka sitten kilpailevat loppukehässä.


Aamulla lähdettiin jo hyvissä ajoin liikenteeseen, oltiin nimittäin sovittu Elinan kanssa että pidetään pienet rälläystreffit Ilolassa ennen itse tapahtumaa, niin pojilla ei sitten ehkäpä olisi niin kova hinku päästä leikkimään itse tosikoitoksessa. Kakarat siis rapasivat ensin itsensä edustuskuntoon metsässä, jonka jälkeen oltiinkin valmiita lähtemään kohti Tuomarinkartanoa. Pienet kuivaus- ja harjaussessiot oli ohjelmassa heti ilmoittautumisen jälkeen ;) Onneksi aikaa jäi ihan mukavasti ennen urospentujen kehän alkua, joten siistimisen lisäksi ehdittiin vähän totutella koira- ja ihmispaljouteen.

Urosten (pennut/juniorit/nuoret) kehät starttasivat klo 10:15, ja pentujen (5-9 kk) kehässä oli yhteensä 11 koiraa.

Urospentujen aloituskehässä


Sitten liikkeelle...

...ja "maltillista" ravaamista :D

Odotellaan vuoroa yksilöarviointiin




Eppu edustuskuosissa!




Kehän jälkeen kaikki kutsuttiin vielä yksilöarviointiin, joka meni oikein mallikkaasti; Velho antoi hampaitakin katsoa tosi nätisti, ja tykkäsi selkeästi räpläämisestä.


Tarkkaa syyniä...

...mutta ihan mukavaa puuhaa :)


Sitten vähän liikettä...

...ja seisomista...

...ja vähän vielä lisää...

Eppu odottelee vuoroaan

Tarkkaa kopelointia sai Eppukin osakseen



Lopuksi kaikki kutsuttiin vielä yhdessä kehään, ja tuomari valitsi viisi parasta, erityyppistä pentua loppukehään - ja sekä Velho että Eppu olivat näiden joukossa!!! Olihan se aika hienoa, kun tuomari ojensi punaisen nauhan ja toivotti tervetulleeksi loppukehään :)

Urosten kehien jälkeen oli vuorossa Junior Handler -kilpailu, ja lähdettiin porukalla viereiselle pellolle purkamaan vähän paineita ennen urosten loppukehiä. Eppu, Velho ja Vilma olivat ihan onnessaan, kun pääsivät vihdoin riekkumaan!

Urosten loppukehät alkoivat klo 12, ekana pennut. Tuomari kuvaili koirat yksitellen yleisölle, ja selosti mistä syistä ne valittiin viiden parhaan joukkoon. Velho sai kehuja erityisesti hienosta uroksen päästään :) Tarkemmin koiria ei kuitenkaan paremmuusjärjestykseen rankattu. Lopuksi jaettiin vielä ruusukkeet ja palkinnot, ja käytiin nappaamassa arvostelupaperit kojusta.


Velho ja Eppu loppukehässä


Ruusuketta pukkaa! (kuva: Katja Anttila)
Ja sitten vielä kirjallinen arvostelu Velhosta:

Pippuri, pentuluokka urokset (5-9 kk), tuomari: Tarja Lackman

Ikä 6kk. Keskikokoinen, mittasuhteiltaan erinomainen. Hyvät kulmaukset, hyvä raajaluusto, erinomainen pää, hyvä purenta. Kivekset OK. Karva vaihtumassa. Hieno pitkä häntä. Hieman takakorkeassa kasvuvaiheessa. Liikkuu halutessaan hyvin. Miellyttävä ystävällinen luonne.


 
Vilma kysyy että koska on mun vuoro

Turistikoira Saga käyttäytyi erityisen hienosti ja rauhallisesti koko päivän


Narttujen kehät alkoivat klo 13, ja pentuluokassa koiria oli huimat 19 kappaletta! Vilmalla meni todella hienosti, ja niinhän siinä sitten kävi että sekin valkattiin viiden parhaan joukkoon, ihan mahtavaa! :) Onpahan kasvattajalla syytä olla ylpeä!

Vilmakin pääsi vihdoin kehään!


Räplätään...

Vilma Vahvaleuka näyttää kieltä tuomarille ;)


Esimerkillistä liikettä Vilmalta :)


Vilman loppukehää odotellessa meinasi tulla vähän kylmä, narttujen loppukehät nimittäin alkoivat reippaasti myöhässä. Onneksi ei alkanut kuitenkaan sataa, vaikka pilvet näyttivätkin välillä aika uhkaavilta. Sagalla ja Okralla taisi olla vähän tylsää, mutta Vilma sen sijaan vetäisi pienet kauneusunet viimeistä koitosta odotellessa ;)

Vilma loppukehässä

Ja vielä vähän ronkitaan!

Vilmakin sai tosi hyvät arvostelut, ja kiitosta erityisesti vahvasta leuastaan - hieno Vilma!

Katselmuksen päätteeksi käytiin vielä tuulettamassa tunteita Velhon, Vilman ja serkkupuoli-Ritun (Omituinen Tunturirisakas) kanssa. Ritulla jäi vaadittu ikä tosi pienestä kiinni, eikä siis päässyt osallistumaan ulkomuotoarvosteluun, mutta oli kuitenkin mukana ihmettelemässä meininkiä :)

Suuret kiitokset Katjalle, Mikolle, Elinalle ja Susannalle seurasta ja kannustuksesta, kivaa oli! Toivottavasti päästään mukaan ensi vuonnakin!

Katjan ja Susannan blogeista löytyy myös raporttia ja kuvamatskua lauantailta.






perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kosteat katselmustreenit

Eilen treenailtiin Tattarisuolla erittäin märissä tunnelmissa Katselmusta varten. Järvenpäästä lähtiessä vettä vaan vähän ripotteli, mutta Keravan jälkeen sade yltyi melkoisesti. Mutta eipä me Velhon kanssa mistään sokerista olla, joten mukaan vaan innosta pinkeänä (senkin jälkeen kun gore-texit hörppäsivät vettä heti parkkiksella autosta hypätessä). Sää ei näyttänyt olevan esteenä muillekaan mukaan ilmoittautuneille, sillä paikalla oli huimat 20 koirakkoa, Eppu ja Elina mukaan lukien :)

Itse treenit nyt ei sitten menneet ihan niin putkeen kuin oli toiveissa; lievästi sanottuna hieman haastavaa tuo kehässä peräkkäin kulkeminen, ja vielä vetämättä. Paikallaan seisominen ja rauhassa hengailu sujui kohtalaisen hyvin pienen alkuhäröilyn jälkeen, mutta sitten toi ravaaminen ja liikkuminen ylipäätään, ARGH! Hirveä hinku oli vain päästä leikkimään Epun kanssa, tai haistella muiden koirien hajuja maassa - lihapullat ja kanafileet ei voineet vähempää kiinnostaa siinä vaiheessa. Vaikeaahan se on pienen koiraeläimen hillitä itseään sellaisessa tilanteessa. Touhu alkoi kieltämättä vähän turhauttaa loppua kohden, vaikkei saisi. Mutta ei aina voi voittaa, ei edes joka kerta ;) Epäonnistumisia on vain ollut niinkin vähän tätä ennen, että ilmeisesti on tullut pientä tottumisen tunnetta siihen että Velho vetää aina hyvin. Ja alkaahan tuo murkkuikäkin jo painaa päälle, ja kaikki lumen alta paljastuvat hajut laittavat pään vallan sekaisin. Eipä silti, ohjaajassakin varmasti on vikaa, eikä niinkään vähän. Siispä lisää treeniä, ja paljon kärsivällisyyttä! Pidetäänkin tässä nyt kunnon tehotreeniviikko ennen Katselmusta, josko saisi edes jonkinlaiselle mallille tuon vierellä ravaamisen. Ja jokuset kimppaharkat vielä Epun kanssa, niin saa kunnon häiriötäkin mukaan.

Pentukurssilla harjoiteltiin viime kerralla luoksepäästävyyttä, lisää kaukokäskyjä (seiso-istu-seiso ja seiso-maahan-seiso) ja seuraamista & liikkeestä pysähtymistä. Kurssia on enää yksi tunti jäljellä, joten kohta pitäisi päättää että mitäs sen jälkeen tehtäisiin (PLS:n tokokurssin lisäksi). Rally-tokoa olisi kiva kokeilla, mutta voi olla että sitä ennen vetäistään jokin junnukurssi tai tokon alokaskurssi. Kesäkuussa olisi pelastuskoiraharrastus-tutustumispäivä Herttoniemen raunioradalla, sinnekin voisi mennä ihmettelemään.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tokokursseilua

Eilen oltiin Tattarisuolla PLS:n pk-seudun aluekerhon järkkäämän tokokurssin ekalla tunnilla, kouluttajina Riitta Jantunen-Korri ja Pekka Korri / Kennel Tending. Paikka osoittautui Velholle huomattavasti haasteellisemmaksi ympäristöksi verrattuna Kompassin sisätiloissa tapahtuviin treeneihin - ensinnäkin kurssi pidettiin ulkona, paikalla oli paljon äänekkäitä lappalaisia, ja kaiken lisäksi vielä velipoika ja paras kaveri Eppu, jota ei päässyt edes moikkaamaan, ja sepäs harmitti poikia! ;D Sitten kun vielä sidottiin puuhun kiinni odottamaan omaa vuoroa, niin vastalauseiden kirjo oli melkoinen. Noh, itse treenit menivät kuitenkin ihan kivasti noinkin kovassa häiriössä.

Porukka jaettiin aluksi kahteen ryhmään: möllit (Pekka) ja edistyneemmät (Riitta). Me oltiin siis Pekan ryhmässä, jossa oli Epun lisäksi 7kk ikäinen Nereaneidon Onnen Unikuva eli Lyyli, sekä puoliserkku Omituinen Hallahiippo eli Hilu, ihana 4kk-tyttö :) Harjoitukset tehtiin niin, että kummastakin ryhmästä oli vain yksi koira kerrallaan kentällä, ja muut vartoivat vuoroaan kentän laidalla. Ekalla tunnilla treenattiin sivulletuloa, seuraamista ja luoksetuloa. Pekalta sai kyllä todella hyviä neuvoja ja vinkkejä treeneihin!


Epun luoksetuloharjoitusta, Elina pinkoo karkuun.

Eppu lähtee lujaa, kun kuulee kutsun :)

Upea suoritus!

Velho odottaa...

"Täällä!"

Täysii!!

Nappiin meni Velhollakin :)


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Velho 5kk

Eipä ole hetkeen kerennyt blogia päivittelemään, mutta tässäpä viime viikkojen kuulumisia. Velholla kilahti tosiaan 5 kuukautta mittariin, ja sen kyllä huomaa! Koon puolesta ottaa Sagaa kiinni hurjaa vauhtia, katotaan vaan koska menee ohi! Painoa ei olla nyt käyty virallisesti kattomassa, mutta lähempänä 14kg varmasti ollaan, mikäli kotivaakaan on uskomista.

Pentukurssilla (ja kotona) ollaan treenattu paljon sekä vanhoja että uusia juttuja, mm. sivulletuloa ja katsekontaktia, seuraamista, liikkeestä pysähtymistä, paikalla makaamista/istumista, kaukokäskyjä (istu-seiso-istu) ja ohittamista. Kosketusalustan Velho handlaa jo tosi pätevästi käskystä, joten viime kerralla päästiin tunnilla kokeilemaan ruutuun menemistä alustan avustuksella. Ruutu on siis toko-liike, jossa koira lähetetään n. 25 metrin päästä 3x3 m kokoiseen ruutuun, jossa sen pitää mennä käskystä maahan, ja odottaa siellä sen aikaa kun ohjaaja liikkuu kentällä liikkeenohjaajan käskyjen mukaan. Liikkeen lopuksi ohjaaja saa kutsua koiran seuraamaan. Ruutuun menemisen voi tietysti opettaa myös vaikka namin tai lelun avulla, mutta Velho toimi taitavasti kosketusalustankin kanssa :)

Pentukurssia onkin meille jäljellä enää kaksi kertaa. Vikalle tunnille ei päästä, se kun menee samalle päivälle Katselmuksen kanssa. Velho on ilmoitettu pentuluokkaan, ja Saga tulee turistiksi ihmettelemään meininkiä. Ei sitä tuolla hännällä kehtaisi kehään päästääkään ;) Ensi viikolla alkaa toko-kurssi yhdessä Eppu-veljen kanssa, ja sitä seuraavalla viikolla mennään (myöskin Epun kanssa :)) katselmustreeneihin. Tekemistä siis riittää!

Treenailujen lisäksi ollaan tietty myös ulkoiltu ja nähty kavereita, ja siitä osuudesta kertoo kuvat enemmän: