sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Etukevät ja takatalvi

Ei ole hetkeen kerennyt blogia päivittämään, mutta täältäpä pesee!

Talvi oli kyllä ehkä ankein ikinä, ja hetken viihtynyt etukevät sai tällaisen paatuneen talvi-ihmisenkin odottamaan kesää - eikä muistu ihan heti mieleen, että sellaista olisi aiemmin tapahtunut ;) Pistetään siis kurjan talven piikkiin sekin mielenvikaisuus! Eilen lauantaina leuka meinasi tipahtaa lattialle, kun aamulla ikkunasta vilkaistessa huomasi maailman hieman muuttuneen edellispäivästä. Koirat pääsivät tietysti heti aamusta pihalle rälläämään, ja niille ainakin sään muutos tuntui maistuivan. Etupiha muistutti vielä perjantaina suunnilleen hevosaitausta, sen verran oli koirien talven riekkumiset mutauttaneet maata... eli ihan kiva että lumi peitti mokoman rumuuden edes hetkeksi. Joutunee vähän taas heittelemään ruohonsiementä, kunhan tuo kevät nyt kunnolla ilmaantuu.

Laitetaas sitten vähän talven räpsyjä näytille: