perjantai 2. marraskuuta 2012

Toipumista leikkauksesta

Tänään voidaan jo paljon paremmin, joskin itsellä painaa hillitön väsy silmiä "hieman" katkonaisten yöunien takia. Päätettiin nukkua koko porukka yläkerrassa kuten normaalistikin, ja Sagganen piti siis roudata portaat ylös ja makkarin vangiksi. Ei oikein neiti lämmennyt ajatukselle häkkyrä päässä nukkumisesta. Hetken kyllä makoili ihan aloillaan, mutta sitten alkoi itku ja jumitus seisten tai istuallaan, ja kerran kun oli ylös noussut niin ei sitten enää tahtonut löytyä sopivaa asentoa. Lopulta tein itsekin pedin lattialle Sagan viereen, ja otin muovisen kiusankappaleen pois raukan päästä. Koira kyllä rauhottui saman tien, mutta itse en meinannut saada unenpäästä kiinni kun ilmeisesti jokainen hermosyy oli niin pingottunut havahtumaan, jos yhtään vieressä liikehditään levottomasti tai yritetään nuolla haavaa. Tosi nätisti Saga kuitenkin nukkui lopun yötä, eikä sattunut edes mitään vahinkoja, vaikka olin ihan varma että vähintään yhdet pissat tulee potilaalla sisätiloihin. Vesi ei tosin kelvannut ollenkaan illalla eikä yönkään aikana. Aamulla ennen töihin lähtöä käytiin pihalla asialla, ja sen jälkeen maistui muutama pieni pala kurkkua (jee, nestettä!) :D Sampo jäi kotiin etätöihin ja koirahoitsuksi.Tänään Sagalle onkin jo maistunut ruoka ja juoma ihan normaalisti, ja pienellä hidastempoisella kävelylläkin on käyty pari kertaa. Joku mahaa suojaava kura-asu olisi tosi passeli, ulkona kun on satanut koko päivän. Olis se talvi nyt voinut jäädä heti ekalla yrityksellä!

Äsken otettiin pois haavaa suojannut sideharso, ja huuhdeltiin vähän lämpimällä vedellä. Haava näytti hyvältä, mutta rupesi selkeästi kiinnostamaan Sagaa enemmän nyt kun se on ihan avoin tarkastelulle. Varmaan siis pitää kauhusuppilo laittaa päähän ainakin yöksi, hyi! :(

Nyt pitäisi sitten pari viikkoa selvitä lyhyillä ja kevyillä (eli tylsillä) lenkeillä, ja kaikki rajunpuoleinen riekkuminen on bannattu. Ajoitus on kieltämättä hyvä, koska itsekin jään ensi tiistaista parin viikon saikulle tyräleikkauksen takia. Onpahan ainakin toipilaille seuraa toisistaan :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti