perjantai 14. joulukuuta 2012

Hankintoja

Täällä laitetaan täyttä vauhtia kotia "pentukuntoon", eli yritetään minimoida mahdolliset tuhot ja vahingot, sekä tietty kaikki mikä voi olla pennulle vaaraksi. Keittiö ja eteinen rajataan alkuun koirien oleskelutilaksi silloin kun ovat keskenään, ja onneksi tuolla alueella ei ole sähköjohtoja tai muuta vaarallista, eikä juuri mitään suojattavaakaan. Ja keittiön huonekalut eivät todellakaan tarvitse sääliä riiviön hampailta, ovat nimittäin aika kamalat, sekä jo ennestään Sagan entisöimät ;)

Eteisen ja olkkarin välinen levennetty oviaukko on tähän asti blokattu hieman epäkäytännöllisellä menetelmällä. Pyhälle alueelle ei siis ole tarkoitus koirien päästä meidän poissaollessa, ja nyt hankittiin siihen ihan kiinteä ratkaisu, eli koiraportti. Suurin osa valmismalleista on n. 70 cm korkeita, mutta löydettiin yhdestä nettikaupasta kehuttu portti, jolla korkeuttakin on 103 cm. Ei luulis kovin helpolla hyppivän yli! Oviaukko on 125 cm leveä, joten piti vielä tilata samasta mestasta 45 cm leveä jatkopala. Portti oli melko kätevä kasata ja räpeltää paikoilleen, ja ovikin on itsestäänsulkeutuva :)

Vielä pitäis portaisiin kehittää joku este - mutta se tulee varmaan olemaan vain väliaikainen, joten ei viittis hirmuisesti sijoittaa. Joko näperrellään jotain itse, tai sit haetaan Ikeasta halpisportti.


Asennusta odotellessa
Havaittu hyväksi testiotuksen toimesta.



Nom nom siankorvaa!

1 kommentti:

  1. Hienon portin olette löytäneet! :) Sen tiiviyttä tullaan kyllä apinan ja vankilakarkurin osalta koettelemaan!!! ;) Mie luulen, että tuo osalta koetellaan, että josko tuosta pääsis mitenkään läpi sujahtamaan ;) Keinot on monet, kun 6 viikkoa on jo harjoiteltu, että miten päästään mistäkin esteestä yli ;)

    VastaaPoista