keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Joulu ja uusi vuosi

Joulu ja uusi vuosi kuluivat melkoisen rauhallisissa merkeissä. Saga oli myös tuttuun tapaan lentokentällä siskoani vastassa, ja ympäristöoppia tulikin tällä kertaa mukavan tuhdisti, kun kone oli yli tunnin myöhässä. Odotellessa nautiskeltiin kuumista koirista ja kylmistä Starbucksin juomista (ps. viimeksi mainittu voisi vihdoinkin laajentaa toimintaansa myös lentokentän ulkopuolelle!). Sagan mielestä odottelu oli aika tylsää, mutta ympäristön vilske unohtui kummasti kun piti tarkkailla ihanaa hodaria, ja saihan siitä sitten tietysti makkaran viimeisen palan palkkioksi ;)



Jouluaattona sai koirakin hieman herkutella joulupöydän antimilla, ja etenkin porkkanalaatikko oli taas ihan hirmuista herkkua! Sagan pehmeästä paketista löytyi kettu, jonka suosio tosin on päässyt huippuunsa vasta viime päivinä.







Joulun jälkeisenä viikonloppuna sää lauhtui yhtäkkiä vähän kipakamman pakkasen jälkeen, ja äkillisen ilmaston muutoksen huomasi myös Sagan kuurakorvista, jotka oli pakko ikuistaa!



Uusi vuosi menikin sitten leppoisasti kotosalla syöpötellen ja leffaa katsellen. Ilotulitukset eivät Sagaa pahemmin häirinneet, mutta kunnon paukutuksen alkaessa piti sentään vähän pöhistä ja päristä kotisohvan perukoilta.

Huomenna onkin sitten The Päivä, jolloin odotus vihdoin palkitaan - lähdetään iltapäivällä ajelemaan Tampereelle pippurinhakumatkalle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti