perjantai 1. helmikuuta 2013

Kakara kasvaa kohinalla

Ipana kasvaa tosiaan ihan silmissä, ja meidän vaaka väittää että painaisi jo lähemmäs 8,5 kg, mutta saattaa kyllä vähän heittääkin. Miten se voikin kasvaa tuollaista vauhtia, vaikka tuntuu että on ihan läpipasko! Tulosteen määrä on siis aika huikea, ja vaihdettiinkin nyt testiksi Golden Eagle Acanan Puppy & Junior -nappulaan, niin katsotaan onko mitään vaikutusta ja mitä maha sanoo ylipäätään. Ainakin tuntuu maistuvan! Ainoa viljanlähde on kaura, eli korkeaglykeemisiä viljoja (esim. riisi, maissi) ei tuosta löydy. Toinen hyvä vaihtoehto voisi olla Brit Care (vehnätön ja maissiton), mikäli Acana ei jostain syystä tunnu sopivalta.

Tälläkin viikolla on nähty kavereita ja pidetty riekkutreffejä jo useamman kerran. Eilen tavattiin Velholle ihan uusi tuttavuus, seropi Rem, joka ei tosin hirmuisesti innostunut pennun kanssa leikkimään, Saga kun oli paljon miellyttävämpi ja aikuisempi kaveri, ja sopivan kokoinenkin ;) Mutta Velho on kyllä ihan käsittämättömän rohkea pentu, kun Rempulaa piti käydä vähän väliä haastamassa, ja vaikka välillä sai pienen ärähdyksenkin jos tunki liian iholle, niin ei mennyt montaa sekuntia niin taas pyörittiin häntä viuhtoen ympärillä ja yritettiin kutsua leikkiin!

Eilisen pentuklubin luento käsitteli pennun fysiologista kehitystä, liikuntaa yms. Nyt oli jopa ihan kiitettävästi porukkaa: meidän lisäksi viisi koirakkoa. Paljon tuli hyvää ja jo ennestäänkin tuttua tietoa, mutta myös vähän turhan varoittelevaa tekstiä; ei hihnalenkkejä, ei portaissa kiipeilyä, ei hyppimistä, ei MITÄÄN... No onhan tuossa paljon tottakin, mutta puollan kyllä edelleen sitä etten lappalainen mene kasvuiässäkään rikki liikunnasta kunhan mennään pennun ehdoilla - ja tosiaan Velhollakin suurin osa liikunnasta tulee riekkumisesta ja painimisesta, sekä vapaana olosta vaihtelevassa maastossa. Hihnalenkit ovat toistaiseksi melko lyhyitä, ja niiden tarkoitushan onkin tässä vaiheessa vain opettaa hihnakäyttäytymistä ja ohittamista, ja tietty ympäristökasvatusta siinä sivussa. Enkä usko että portaiden kiipeämisestä kerran päivässä on haittaa, kun Velho kuitenkin hallitsee sen niin hyvin, ja on motorisesti jo tosi hyvin kehittynyt. Alaspäin ollaan vielä kannettu, ihan jo senkin takia ettei vahingossa pyllähdä mukkelismakkelis, kun nuo ovat kuitenkin aika jyrkät ja liukkaat portaat. Itsehän vetäisin persuksilleni pari viikkoa sitten, kun en katsellut jalkoihini ja oli vielä kitkattomat villasukat jalassa. Kukaan ei kuulemma ole koskaan kaatunut noissa portaissa, joten kaipa sitä pitäisi olla ylpeä, kun ensimmäisenä pääsee sen kunnian ottamaan ;) Onneksi selvisin vain käsivarren ruhjeilla, ja pari päivää oli paikat vähän jumissa.

Pari juttua kuitenkin laittoi miettimään, jos palataan pentuluennon aiheisiin. Matothan me otettiin kokonaan pois lattioilta, jotta vältyttäisiin mahdollisimman hyvin pissavahingoilta, mutta tuolla oli puhetta paljaista lattioista ja miten yllättävänkin paljon koirille tulee jumeja, kun niillä liukastellaan ja peuhataan. Ja meillähän varsinkin tuo laminaatti on aika ikävä siinä mielessä; Sagakin välillä liukastelee kun hyppää sänkyyn tai sieltä alas. Makkariin laitettiin nyt matto takaisin, ja voisihan noita uhrata jokusen enemmänkin. Eihän se ole kuin pissaa, ja sen saa siivottua pois ;) Sitä paitsi tosi vähän tulee enää pissoja sisälle ylipäätään, ja niistäkin suurin osa hienosti paperille.

Toinen juttu, mihin voisi kiinnittää enemmän huomiota, on venyttely ja lämmittely. Eli esim. ennen lenkkiä tai painimatseja vähän raajojen ojentelua ja kevyttä "hierontaa", lähinnä siis ihan silittelyä. Sagallahan tuota olenkin harrastanut välillä, varsinkin kylmillä ilmoilla. Ja oma-alotteisesta venyttelystä voisi jopa ruveta kehumaan, ja ottaa sille jonkun käskysanan mukaan.


Uusi sänky ja paisti!


Tääkin piti tutkia.


Villipeto poskikarvat veressä - no ei kai, kun se on vaan tuosta takana olevasta
sokkelista tarttunutta väriä...





Rempulan hienot pilkkusukat!

Vitoa kiinnostaa vain pallo.

Osataan me relatakin!

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo paisti kuva!!! Toivottavasti Velholle Acana sopii paremmin :) Vai pääsitte te 'saarnaa' kuuntelemaan ;) Eipä siinä, ihan varmasti on hyödyllistäkin tietoa, mut mie oon kans samoilla linjoilla, että ei näiltä nyt kaikkea voi kieltää ja ei kannatekkaan; mitä se ipana sanoisi jos ei hihnaa tai portaita olis nähnyt kuin vasta 6 kuukautisena?!? Ja harva se asuu ihan mettän vieressä, että jokaisen lenkin voisi vapaana temmeltää, vaan pitää hihnassa mennä sinne metsän reunaan, jossa päästään sitten laukkomaan ja mellastamaan. Ihan yksinomaista hihnalenkkeilyä varmasti kannattaa välttää, siinä ei paljoa motoriikka kehity saati mukanakulkeminen ja luoksetulo yms. Siihen ehkä luento tähtäsi, että ihmiset 'lenkittäis' koiria vapaana(kin)? Jos tuommoisella luennolla sanotaan, että hihnalenkkeily on ok, niin eihän välttämättä kaikki ihmiset sitten edes lähde metsään/pelloile jne? :) Kovasti pörrötyksiä leikki-apinalle, joka näyttää jo huuuurjan isolta!! :)

    VastaaPoista